Uutta Olohuoneessa

Olohuoneen päätyseinä näyttää taas vähän valmiimmalta, kun saimme uusia tauluja seinälle ja Frame tv:n kehykset saapuivat viimein. Kommelluksiakin on tietysti mahtunut matkan varrelle, sillä yksi kehys jo ehti tippua ja lasi hajosi luonnollisesti täysin pirstaleiksi. Luulin tilaavani uuden täysin samanlaisen kehyksen rikkoutuneen tilalle, mutta tämä olikin sitten erilainen. Enää en jaksanu lähteä palauttamaan ja tilaamaan uutta kehystä, joten näillä mennään.

Nyt on reilu kuukausi yhteiselämää uuden TV:n kanssa takana. Vanha tv oli vajaa kymmenen vuotta vanha ja kyllä eron kuvan laadussa huomaa. Ehkä olisi voinut tehdä ostoksen jo aikaisemminkin. Samsung Frame TV on ollut kyllä hyvä ostos, vaikka sen kehyksiin olinkin hieman pettynyt.

Halusin jo pitkään, että ostamme Frame TV:n, sillä mainoksissa ja blogeissa se näytti sulautuvan erinomaisesti seinille ja sisustukseen. Nyt omalla seinällä tv ei juurikaan sulaudu muuhun sisustukseen vaikka kevyt ja ilmava seinälle kiinnitettynä onkin. Syy tähän on todennäköisesti se, että ostimme 65″ kokoisen tv:n. Kyseessä on melko suurikokoinen tv, enkä oikein näe, että kuinka se voisi sulautua seinälle huomaamattomasti. Kenties tähän vaikuttaa myös seinän koko ja sohvan sijainti, mutta näin meillä.

Meillä on tv:ssä mustat kehykset, jotka pitää ostaa erikseen noin 100 € hintaan. Tv:n reunukset ovat muutenkin mustat, joten en ehkä suosittelisi käyttämään extra satasta kehyksiin, jos ei aio ostaa valkoisia tai puun värisiä kehyksiä. Meille eivät muut värit kuitenkaan olisi sopineet, joten musta oli ainoa vaihtoehto. Jos olisin nyt kaupassa vertailemassa tv:tä kehyksien kanssa ja ilman, niin saattaisivat kehykset jäädä kauppaan.

Varmaan lähes kaikissa uusissa telkkareissa onkin jo Netflix, Ruutu, Spotify ja muut palvelut suoraan käytettävissä ja tämä on kyllä helpottanut arkea, sillä Tuomas Veturia ja muita lastenohjelmia katsellaan meillä usein. Kaukosäädin tuntuu kyllä hieman hankalalta käyttää, mutta tämä saattaa olla tottumiskysymys. Kaukosäädin on myös valkoinen, joka on hieman outoa, sillä telkkari on kuitenkin musta.

Ostimme viimein myös pitkään harkitun Innoluxin Pasila-lattiavalaisimen. Valaisimeen olen ollut erittäin tyytyväinen ja se sopii paikalleen hyvin sekä valaisee oikein kauniisti.

Vaaleanpunaiselle seinälle olen viimein saanut ripustettua Pehmeen taidetta. ”Vogue”, ”Money bag” ja ”Itiksen mäkkäri” ovat ihanan värikkäitä. Yksi kehys tosiaan ehkikin jo hajota, mutta onneksi kukaan ei ollut lähellä, kun räsähdys tapahtui. Olemme yleensä käyttäneet taulujen ja julisteiden kiinnitykseen siihen tarkoitettua erityistä ”teippiä”, mutta tällä kertaa piti laittaa koukut seinään turvallisuuden vuoksi.

Jotain tuo nurkkaus vielä kaipaisi. Olisi ihana löytää siihen joku pieni ja matala vintage-kirjahylly, jossa voisi olla vaikka lastenkirjoja. Kalusteen leveys saa olla maksimissaan 90 cm, joten se rajaa paljon myynnissä olleita vaihtoehtoja pois, mutta eipä tällä toisaalta ole kiirekään. Jotain haluaisin myös ripustaa tuolle tyhjälle vaaleanpunaiselle seinälle, mutta täytyy katsoa mikä sopisi tuon Pehmeen taiteen pariksi.

Anne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.