Toivoa taiteelle – Pirkko Salminen-Kilpelä

Täällä blogissakin olen useamman kerran tuskaillut meidän tyhjiä seiniä. En haluaisi enää ostaa lisää julisteita, mutta taide on kallista ja on myös vaikea päättää, että mitä haluaisimme seinillä pitkällä tähtäimelläkin katsella. Lauantaina kuitenkin ostin muutamia teoksia, jotka on tehnyt Pirkko Salminen-Kilpelä.

Törmäsin instagramissa tarinaan Venla Anttilan taidelainaamosta lainaamasta taulusta. Venla sai kesällä viestin, jossa taiteilijan tytär kertoi, että lainatun taulun maalannut Pirkko Salminen-Kilpelä on menehtynyt ja kysyi, että haluaisiko Venla omakseen lainaamansa teoksen. Venla sai myös vierailla Pirkko Salminen-Kilpelän työhuoneella, jossa edesmenneen taiteilijan taidekokoelman laajuus paljastui. Kävi ilmi, että perheellä ei ole mahdollista säilyttää työhuoneen sisältämää valtavaa määrää erilaisia vedoksia, tauluja ja muuta taidetta. Venla halusi auttaa taidetta löytämään uusia koteja ja järjesti hyväntekeväisyystaidemyyjäiset Teatteri Toivon tiloissa lauantaina 26.9. Tapahtuman voitot lahjotetaan Suomen Taideyhdistykselle.

Venla laittoi omissa kanavissaan kuvia myyntiin tulevista teoksista ja päätin itsekin lähteä käymään Toivossa. Olin ajoissa paikalla ja pääsin hyvin sisään, mutta nopeasti jono muodostui takanani pitkäksi. Sisälle päästyäni huomasin, että teoksia oli valtavasti ja niitä oli hieman hankala selata, sillä ihmisiä oli paljon. Tarkoituksena ei myöskään ollut viettää sisällä koko päivää, jotta kaikki halukkaat pääsisivät sisään teatterin tiloihin.

Kaikki kehystämättömät teokset olivat hinnoiltaan noin 10 € luokkaa, joten hinnat olivat keskiverto julisteita halvemmat. Koska oli hieman ahdasta ja hankala selata valtavaa määrää teoksia, menin intuitiolla ja ostin kahdeksan erilaista teosta. Yksi valitsemani teos harmikseni jäi myyjäisiin, sillä olen todennäköisesti laskenut kasan käsistäni ja unohtanut alimmaisen vedoksen pöydälle.

Kaksi teosta ostin lastenhuoneisiin sijoitettavaksi ja loput löytävät mahdollisesti paikkansa muualta kodista. Ei haittaa vaikka kaikille ostoksilleni ei juuri nyt paikkaa löydykään, sillä joskus varmasti koittaa hetki, kun ne päätyvät seinälle. Kehykset löytyivät valmiina vain toiselle pojista ostettuun teokseen, mutta muille pitää ostaa kehykset.

Minulle, taidetta tuntemattomalle, on hankala tietää mitä ostaa, mistä ostaa ja mitä mikäkin voi maksaa. Olen käynyt muutaman kerran Kaapelitehtaalla järjestettävässä Teos myyntitapahtussa, mutta lähtenyt tyhjin käsin, sillä en ole osannut päättää tai budjetti ei ole riittänyt mieluisaan teokseen.

Kirppiksiä kierrellessä katson aina mitä tauluja on tarjolla, mutta mitään sopivaa ei ole sattunut kohdalle. Mitään huipputaiteilijan työtä pilkkahintaan en kuvittele löytäväni, enkä sellaista edes tunnistaisi, mutta olisin mielelläni ostanut tauluja second handinä, jos puhuttelevia teoksia olisi tulisi vastaan.

Luulen, että meidän kodin taidehankinnat menevät jatkossakin pääosin tuurin ja sattuman kautta, kuten second hand -huonekalujenkin kanssa on käynyt. Tuskin alan seuraamaan taidemarkkinoita tarkemmin, mutta eteen tulevia ja suhteellisen edullisia hankintoja toivottavasti saan tehtyä. Ennen syyskuuta en ollut koskaan kuullutkaan Pirkko Salminen-Kilpelästä, mutta sattuman kautta tämä taiteilija ja nämä hyväntekeväisyystaidemyyjäiset tulivat tietooni. Eilen ostamieni teoksien takana on tämä tarina ja toivon, että kun lapset joskus muuttavat pois kotoa, he ottavat omat taulunsa mukaan omiin koteihinsa.

Anne

153 vastausta artikkeliin “Toivoa taiteelle – Pirkko Salminen-Kilpelä”

  1. Холостячка 2 сезон https://bit.ly/39ioLkW Смотреть онлайн шоу Холостячка 2 сезон на СТБ.
    Пост шоу можно смотреть тут. Холостячка стб 2 сезон 1-2 серия

  2. Системные-расстановки.

    Метод семейных расстановок по Берту Хеллингеру Системно-феноменологический подход.
    Системные расстановки. Bert Hellinger.
    Новые семейные расстановки. Семейное консультирование и психотерапия.

  3. Если HBO за пять серий попытались охватить все произошедшее, рассказать, что же такое Чернобыль. Чернобыль сериал. Новые сериалы 2021 уже вышедшие.

  4. Снова для Вас пять новых сериалов для подлинных любителей романтических комедий.

    Чики смотреть онлайн
    смотреть онлайн. Скачивайте по предпологаемой дате выхода, Сериалы жанра “Ужасы”.

    Аналогично здесь мы предлагает меню различных каналов СТС Love, HD UA:
    Перший, 4K Ю, прямой эфир Культура,
    трансляция Суббота.

  5. Thanks , I’ve recently been looking for information about this subject for a long time and yours is the best I’ve found out so far. However, what in regards to the bottom line? Are you positive concerning the source?|

  6. Asking questions are truly pleasant thing if you are not understanding something fully, however this paragraph provides fastidious understanding yet.|

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.