Uutta Olohuoneessa

Olohuoneen päätyseinä näyttää taas vähän valmiimmalta, kun saimme uusia tauluja seinälle ja Frame tv:n kehykset saapuivat viimein. Kommelluksiakin on tietysti mahtunut matkan varrelle, sillä yksi kehys jo ehti tippua ja lasi hajosi luonnollisesti täysin pirstaleiksi. Luulin tilaavani uuden täysin samanlaisen kehyksen rikkoutuneen tilalle, mutta tämä olikin sitten erilainen. Enää en jaksanu lähteä palauttamaan ja tilaamaan uutta kehystä, joten näillä mennään.

Nyt on reilu kuukausi yhteiselämää uuden TV:n kanssa takana. Vanha tv oli vajaa kymmenen vuotta vanha ja kyllä eron kuvan laadussa huomaa. Ehkä olisi voinut tehdä ostoksen jo aikaisemminkin. Samsung Frame TV on ollut kyllä hyvä ostos, vaikka sen kehyksiin olinkin hieman pettynyt.

Halusin jo pitkään, että ostamme Frame TV:n, sillä mainoksissa ja blogeissa se näytti sulautuvan erinomaisesti seinille ja sisustukseen. Nyt omalla seinällä tv ei juurikaan sulaudu muuhun sisustukseen vaikka kevyt ja ilmava seinälle kiinnitettynä onkin. Syy tähän on todennäköisesti se, että ostimme 65″ kokoisen tv:n. Kyseessä on melko suurikokoinen tv, enkä oikein näe, että kuinka se voisi sulautua seinälle huomaamattomasti. Kenties tähän vaikuttaa myös seinän koko ja sohvan sijainti, mutta näin meillä.

Meillä on tv:ssä mustat kehykset, jotka pitää ostaa erikseen noin 100 € hintaan. Tv:n reunukset ovat muutenkin mustat, joten en ehkä suosittelisi käyttämään extra satasta kehyksiin, jos ei aio ostaa valkoisia tai puun värisiä kehyksiä. Meille eivät muut värit kuitenkaan olisi sopineet, joten musta oli ainoa vaihtoehto. Jos olisin nyt kaupassa vertailemassa tv:tä kehyksien kanssa ja ilman, niin saattaisivat kehykset jäädä kauppaan.

Varmaan lähes kaikissa uusissa telkkareissa onkin jo Netflix, Ruutu, Spotify ja muut palvelut suoraan käytettävissä ja tämä on kyllä helpottanut arkea, sillä Tuomas Veturia ja muita lastenohjelmia katsellaan meillä usein. Kaukosäädin tuntuu kyllä hieman hankalalta käyttää, mutta tämä saattaa olla tottumiskysymys. Kaukosäädin on myös valkoinen, joka on hieman outoa, sillä telkkari on kuitenkin musta.

Ostimme viimein myös pitkään harkitun Innoluxin Pasila-lattiavalaisimen. Valaisimeen olen ollut erittäin tyytyväinen ja se sopii paikalleen hyvin sekä valaisee oikein kauniisti.

Vaaleanpunaiselle seinälle olen viimein saanut ripustettua Pehmeen taidetta. ”Vogue”, ”Money bag” ja ”Itiksen mäkkäri” ovat ihanan värikkäitä. Yksi kehys tosiaan ehkikin jo hajota, mutta onneksi kukaan ei ollut lähellä, kun räsähdys tapahtui. Olemme yleensä käyttäneet taulujen ja julisteiden kiinnitykseen siihen tarkoitettua erityistä ”teippiä”, mutta tällä kertaa piti laittaa koukut seinään turvallisuuden vuoksi.

Jotain tuo nurkkaus vielä kaipaisi. Olisi ihana löytää siihen joku pieni ja matala vintage-kirjahylly, jossa voisi olla vaikka lastenkirjoja. Kalusteen leveys saa olla maksimissaan 90 cm, joten se rajaa paljon myynnissä olleita vaihtoehtoja pois, mutta eipä tällä toisaalta ole kiirekään. Jotain haluaisin myös ripustaa tuolle tyhjälle vaaleanpunaiselle seinälle, mutta täytyy katsoa mikä sopisi tuon Pehmeen taiteen pariksi.

Anne

Mistä on unelma-asunnot tehty?

Suurin osan myynti-ilmoitusten asunnoista ovat ”ihan kivoja”tai ”ei sinnepäinkään”. Joskus todella harvoin törmää myynnissä olevaan asuntoon, jonka tietää jäävän ikuisesti mieleen. En tarkoita, että muistaisi ilmoituksen perusteella koko asunnon yksityiskohtaisesti lopun elämäänsä, mutta asunnosta tulee tosi vahva tunne tai siinä on jotain ylitsepääsemättömän hienoa, joka saattaa jopa muuttaa ajatusta täydellisestä asunnosta tai uuden asunnon kriteereitä. Eilen näin myynnissä asunnon, joka sai aikaan vahvoja tunteita.

Täydellisen kodin yksityiskohdat ovat omalla kohdallani vuosien kuluessa jonkin verran toki muuttuneet, mutta täydellisiä elementtejä on jäänyt mieleen pitkän ajan takaa. Muistan esimerkiksi Etelä-Haagassa myynnissä olleen vanhan kerrostaloasunnon täydellisen vanhan kalanruotoparketin vuosien takaa. Muuta en oikeastaan asunnostä muista, mutta parkettiä jäi mieleen ja siitä lähtien vanha kalanruotoparketti on ollut mielessäni unelma-asuntoni lattiassa. Kalanruotoihin olen toki törmännyt tuon asunnon jälkeen useinkin, mutta muistan hyvin tuon ensisysäyksen.

Itä-Pakilassa oli keväällä myynnissä rivitalo, jossa oli aivan täydellinen atrium-pihan viereen avautuva olohuonetila. Atrium-pihat eivät ole kovin yleisiä ja on aika epätodennäköistä, että oikeasti koskaan päätyisin sellaisen omistamaan, mutta ovathan ne upeita. Tuossa kyseisessä asunnonssa viehätti erityisesti atrium-pihan ja olohuonetilan yhdistelmä eikä asunnossa ilman tätä yhdistelmää ollut oikeastaan mitään erityisen hienoa.

Avotakat ovat suhteellisen yleisiä ja sellainen tuntuu varsin realistiselta haaveelta. En muista, että koska avotakka piirtyi osaksi unelma-asuntoa, mutta useita vuosia se on jo pysytellyt listalla. Avotakkoja on paljon erilaisia, eikä minulla siitä ole kovin tarkkaa kriteerilistaa. Avotakat ovat melko epäkäytännöllisiä pienten lasten kanssa, joten ehkä ihan hyväkin, että sellaista ei vielä ole sattunut kohdallemme.

Eilen näin myynnissä asunnon, jonka uskon tietyiltä piirteiltä jäämään mieleeni ensimmäisessä kappaleessa kuvailemallani tavalla. Asunnossa on muutamia niin hienoja yksityiskohtia, että ne saattavat jopa hankaloittaa myöhemmin asunnon etsintää, sillä saatan pitää tätä asuntoa vertailukohtana. Asunto ei ole täydellinen ja vaatisi remonttia, mutta siinä on niin monta unelmaelementtiä, että remontilla asunnonsta saisi aivan upean. Toki myös hinta on yli 500 000 € ja tuleva linjasaneeraus nostaa kokonaiskustannukset noin 700 000 €, joka on nyt ja myös tulevaisuudessa liian kallis hinta kodista.

Mikä tässä asunnossa sitten on niin upeaa? Asunto on alkuperäisessä 70-luvun kunnossa ja vaatisi tosiaan remonttia, mutta alakerran sisääntulo ja portaikko ovat omaan silmääni aivan täydelliset!

Kaikki kuvat www.oikotie.fi, kohde 7961027

Tuossa ulko-ovessa, aulan ikkunan edessä olevassa puisessa tasossa ja lattian punaisessa tiilissä tiivistyvät täydellisen kauniisti se, mikä on omaan silmääni kauneinta 70-lukua. Tässä asunnossa on jotenkin julkisentilan tuntua, mutta se ei minua haittaisi lainkaan. Tuo portaikko ylös on aivan upea vaikka onkin hyvin massiivinen. Ah rakastan tätä tunnelmaa kertakaikkiaan!

Avotakka on kaunis ja yksinkertainen, mutta ei upein näkemäni. Jos muuten asuntoon riittäisivät rahkeet, niin kelpaisi toki tämä takka minulle aivan mainiosti.

Tässä asunnossa on 170 neliötä eli se on puolet suurempi kuin nykyinen. Yläkerran tilat näyttävät hyvältä vaikkakin remontoisin itse keittiön tuohon olohuoneen yhteyteen avokeittiöksi ja tekisin nykyisestä keittiöstä makuuhuoneen. Alakerran tilat näyttävät sisääntuloa huomioon ottamatta hieman sekavilta ja epäkäytännöllisiltä, mutta kenties pohjapiirros ja kuvat eivät tee oikeutta alakerralle. Kaikki märkätilat ja keittiö ovat tosian alkuperäisessä kunnossa ja muutenkin huoneissa näytti olevan seinät, lattiat jne. remonttia vailla. Jos tähän riittäisivät rahkeet niin ostaisin, remontoisin ja asuisin onnellisena elämäni loppuun asti. Ehkä.

Anne

Asuinalueen valinta ja vaihtaminen

Omaan asuinalueeseensa on luonnollista kiintyä. Vaikka en edes olisi kovin mieltynyt asuinalueeseeni, tuntuu uudelle alueelle muuttaessa raskaalta totutella uusiin rutiineihin, kulkureitteihin ja lähikauppoihin. Helsingin Sanomissa oli muutama viikko sitten artikkeli, jossa kerrottiin, että helsinkiläiset pysyvät mielellään tutuilla alueillaan ja muuttavat melko pienten alueiden sisällä. Ymmärrän tämän todella hyvin ja itsekin olen toiminut juuri edellä kuvatulla tavalla, jos se vain on ollut mahdollista. Asuinalueen vaihtaminen ei ole optimiratkaisu tulevaisuudessa, jos muutto joskus tulee ajankohtaiseksi.

Helsingin Sanomissa 17.10. julkaistussa, Veera Paanasen kirjoittamassa artikkelissa ”Asuinalueesta on tullut helsinkiläisen keskiluokan käyntikortti” käsitellään otsikon mukaisesti sitä, kuinka asuinalue voi luoda tiettyjä mielikuvia ihmisistä. Tämän lisäksi artikkelissa oli itseäni enemmän kiinnoistava laskuri, josta voi katsoa, miltä alueilta Helsingin sisällä muutetaan millekin alueelle. Yleisesti laskuri kertoi jo edellä todetun faktan, eli sen, että ihmiset muuttavat yleensä asuinalueensa lähistölle.

Eniten minua kiinnostivat nykyisen asuinalueen, eli Länsi-Pakilan tiedot. Alla olevan tilaston mukaan täältäkin on tosiaan muutetty lähialueille, kuten Paloheinään sekä Patolaan ja tänne on muutettu lähialueilta, kuten Maunulasta ja Itä-Pakilasta .

Me muutimme Länsi-Pakilaan Pohjois-Haagasta, kuten keskimäärin 17 ihmistä viimeisten kahden vuoden aikana. Jos muuttaisimme pois, olisivat Paloheinä ja Itä-Pakila hyvinkin mahdollisia asuinalueita.

Muutimme tosiaan tänne Pohjois-Haagasta ja Länsi-Pakila oli suhteellisen luonnollinen valinta, sillä olimme lenkkeilleet alueella paljon eikä etäisyyttä vanhaan kotiin ole kuin muutama kilometri. Toki Länsi-Pakilassa oli myös paljon muita hyviä puolia, kuten maine rauhallisena pientaloalueena, hyvät kulkuyhteydet, hintataso jne. Pohjois-Haagassa ei juuri ole rivitaloja ja ne muutamat myynnissä olleet olivat ehdottomasti liian kalliita meille. Tiesimme siis, että jos haluamme rivitaloon, täytyy muuttaa pois Pohjois-Haagasta.

Helsingin alueella erityisen ahdistavalta on itselleni tuntunut selvitellä eri alueiden julksien kulkuneuvojen reittejä ja pysäkkien sijainteja. Uuden asuinalueen valinta vie aikaa eikä asuinalueen vaihtaminen ainakaan helpotu sen jälkeen, kun se edellyttää lapsille uusia päiväkoteja tai kouluja.

Kun olimme muuttamassa pois Tapanilasta vuonna 2015, kävimme kävelyillä sekä asuntonäytöissä asuinalueille, jotka voisivat sopia budjettiimme, omaisivat hyvät kulkuyhteydet keskustaan sekä mielellään vielä olisivat potentiaalisesti kasvattamassa arvoaan tulevien vuosien aikana. Meillä oli aikaa tähän, sillä Tapanilan asunto oli myynnissä 6 kuukautta, ennen kuin sille löytyi ostaja. Jos muuttaisimme pois Länsi-Pakilasta, voisin ehdottomasti harkita Tapanilaa asuinalueeksi, eli tuttu ja turvallinen houkuttelee minua, vaikka aikaa muutosta onkin jo useampi vuosi kulunut.

Tapanilasta pois muuttoa suunnitellessa, meillä oli potentiaalisimpina vaihtoehtoina asuinalueeksi Lassila, Pohjois-Haaga tai Herttoniemi. Pohjois-Haagassa ja Herttoniemessä oli molemmissa tarjolla 1950-luvun asuntoja suhteellisen hyvään hintaan ja Lassilassa oli hyvät kulkuyhteydet sekä hieman edullisimmat neliöhinnat. Tuolloin meillä oli toiveena noin 60-70 neliön putkiremontoitu kolmio, joka ei vaatisi suurempia sisäremontteja ja josta olisi nopeahko pääsy keskustaan julkisilla.

Hesarin artikkelissa puhutaan myös paljon siitä, että tiettyjen asuinalueiden asukkaat voivat luoda asuinalueensa ansiosta tiettyä mielikuvaa itsestään muille. Esimerkkinä mainitaan Lauttasaari, joka antaisi ”resursseja” tai sosiaalista pääomaa” asukkailleen. Vaikea sanoa, pitääkö väite paikkansa, mutta kyllä minullakin on hyvin positiivinen kuva Lauttasaaresta, joten ei se ainakaan huonoa mielikuvaa anna asukkaistaan.

Kun muutimme Pohjois-Haagan kuulin, että ihmiset, jotka asuvat Etelä-Haagassa, muistavat aina ilmoittaa tuon etelä-sanan, mutta pohjois-haagalaiset kertovat asuvansa Haagassa. Ehkä itsekin tuli kerrottua asuvansa juuri ”Haagassa” tai luonnehdittua asuvansa ”aivan Etelä- ja Pohjois-Haagan rajalla” eli tähän kyllä minullakin taisi kytkeytyä pieni halu luoda tiettyä mielikuvaa. Asuimme kyllä todellakin aivan alueiden rajalla ja Huopalahti oli Pohjois-Haagan asemaa lähempänä, joten totta kuitenkin puhuin, enkä ikinä todellakaan mitenkään hävennyt Pohjois-Haagaa.

Asuinalueisiin liittyy paljon mielikuvia ja tunnesiteitä. Uusien asuntojen etsintä ja muutot ovat itsessään jo todella stressaavia prosesseja eikä asiaa yhtään helpota, jos uusi asunto pitää löytyä lyhyen matkan päästä nykyisestä kodista. Joistain kriteereistä pitää olla valmis joustamaan, mutta ehkä asuinalue on monille se, josta ei olla valmiita joustamaan.

Anne